1. Talvisin, ja keväällä aina jäiden lähtöön saakka, lievitän stressiä pulahtamalla kylmään veteen. Avantoon jää niin ahdistus kuin murheetkin ja mieli on virkeä jälkeenpäin. Monet huomaavat myös erilaisten kolotusten helpottavan säännöllisen avantouimisen jälkeen, sillä kylmä laittaa pintaverenkierron liikkeelle. Pidän myös kätevää Anti-Stress suihketta mukana ns. "pika-apuna". Suihkeen kärsimyskukka auttaa lievittämään stressiä ja rauhoittaa mukavasti yllättävissä tilanteissa.
2. Luonnossa ja erityisesti metsässä oleskelu rauhoittaa. Happirikas ilma ja hiljaisuus auttavat lataamaan akkuja arjen keskellä. On todella voimaannuttavaa antaa hetki itselle, kuunnella linnunlaulua ja metsän ääniä. Kevätauringon lämmittäessä kannattaa hakeutua auringonvaloon nauttimaan valoterapiasta. Toukokuusta eteenpäin muodostuu iholla myös D-vitamiinia, kunhan auringossa oleilee vähintään varttitunnin.
3. Pidän viiden päivän mehupaastokuurin ennen kesää puhdistumisen ja kevennyksen vuoksi. Paasto antaa energiaa ja ruuansulatus saa tarvitsemaansa lepoa. Lisään ruokavaliooni keväällä marjoja ja kasviksia. Vastaavasti vähennän kehnosti sulavien ruokien osuutta. Myös Strath yrttihiivavalmiste kuuluu keväisiin rutiineihini. Nautin tuotetta aamuisin nestemäisenä ja reissuilla pidän mukanani käteviä Strath yrttihiivatabletteja.
4. Liikun monipuolisesti, vuodenajan suomia mahdollisuuksia hyväksikäyttäen. Mitä monipuolisemmin liikkuu, sitä paremmin keho tuntuu voivan. Kroppaa kannattaakin kuormittaa kokonaisvaltaisesti. Nivelongelmista kärsivät hyötyvät uinnista ja pyöräilystä. Myös lihaskunnosta tulee pitää huolta. Jos joskus laiskottaa lähteä lenkille, olen täynnä virtaa lenkin jälkeen. Erilaisia venyttelyliikkeitä on helppo tehdä vaikkapa olohuoneessa. Omia suosikkilajejani ovat maastohiihto, sähköpyöräily ja polkujuoksu. Hyötyliikun pitkien kävelylenkkien muodossa.
5. Unen päästä saan yleensä hyvin kiinni, mutta saatan herätä aamuyöstä. Tällöin varmistan, että en juo kahvia enää iltapäivästä ja että tietokone sulkeutuu jo alkuillasta. Tuuletan myös huoneen ja pidän sen mahdollisimman pimeänä. Usein lukeminen ennen nukahtamista rauhoittaa. Olen myös huomannut, että pulahdus kylmään veteen alkuillasta syventää yöunta.