Äidin aroniahillo oli lapsuuteni aamiaispöydän kummajainen, josta en osannut tykätä. Äiti keitteli syksyisin karvaan-makeaa hilloa minkä isot sitkeät marjat hän nosteli leivänpalan päälle ja väitti pitävänsä siitä. En uskonut. Siitä asti olen kiertänyt aronian marjat kaukaa sillä ajatuksella, että se ei ole minun marjani.
Muutama vuosi sitten olin jossain juhlissa jossa eräs tuttuni hoiti cateringin. Kyselin mistä hänen tarjoama ihana tumma ja täyteläinen mehu oli tehty. Arvaatte kyllä: Aroniasta. Olin kuvitellut että ei sen tehty mehu ole juotavaa, tai ainakin se pitäisi tehdä yhdessä jonkun muun marjan tai vaikka omenien kanssa. Mutta kas! Kuulemma tarpeeksi sokeria ja se on siinä.
Sattumalta huomasin että viime syksynä ostamani kotieläinpihamme kahvilana toimivan mökin puutarhassa kasvaa komea rivi aroniapensaita. Sieltä sitten keitin mehua pullokaupalla ja ihmeekseni myös lapset juovat sitä mielellään! Minulle mausta tulee mieleen alkoholittomat punaviinit. Tuukka ei juo lainkaan alkoholia, joten niitä on meilläkin tullut ostettua, mutta nyt aroniamehu ajaa kyllä täysin saman asian.
Keksin lisätä muutaman tipan Echinaforcea lastenkin aroniamehulaseihin. Viimeinkin siis riittävän vahva maku, mistä ei muutama tippa maistunut läpi. Eli kun ei laita liikaa, niin kyllä, eivät edes huomanneet! Tästä tulee siis ainakin meidän tämän talven flunssantorjuntakeino nro 1.
