Kukapa kesällä haluaisi kuumeisena ja räkäisenä sisällä maata? Sitä paitsi, miksi ihmeessä lämpiminäkin kesinä ”vilustutaan”?
Kesällä bakteerit ja virukset leviävät tavallistakin ärhäkämmin. Hyvin yleisiä ovat rino-, adeno- ja enterovirukset. Rinovirukset ovat perinteisiä nuhakuumeen aiheuttajia. Enterovirukset puolestaan ovat juuri kesällä leviäviä, ja ne voivat aiheuttaa myös ihottumaa, kurkkukipua ja ripulia. Se on yksi syy, miksi kesäflunssa tuntuu erityisen kurjalta. Toinen lienee puhtaasti psykologinen: kesällä ihminen haluaa nauttia kesästä eikä potea tartuntatautia.
Ennen vanhaan puhuttiin vilustumisesta, mutta välillä asiantuntijat jo tyrmäsivät, ettei kylmä aiheuta sairastumista. Nyt on palattu kuitenkin taas uskomaan vilustumiseen. Niinpä kesälläkin kannattaa pukeutua sään mukaisesti.
Meille useimmille tuttua on lomasairastaminen. Minullakin on ollut tapana sanoa, että se on tunnollisten ihmisten tauti. Asiantuntijoiden mukaan ihminen ei kesällä sairastu sen helpommin kuin talvellakaan, mutta saattaa olla että työstressi pitää stressihormonitasot ja kehon oman immuunipuolustuksen korkealla, ja kun stressi loman alettua helpottaa, immuunipuolustus heikkenee joksikin aikaa, ja virukset pääsevät helpommin iskemään.
Kesäflunssan ja siitepölyallergian oireet kulkevat usein käsi kädessä. Flunssaa potevalla on kuitenkin tukkoinen olo, ja nenäerite usein paksumpaa kuin allergiassa. Flunssapotilasta särkee ja kolottaa enemmän. Allergiakin saattaa aiheuttaa lämpöilyä, mutta kuumetta se ei yleensä nosta.
Kesäflunssan ehkäisy
Paras tapa ehkäistä kaikkia virusinfektioita on käsien pesu. Bakteerit ja virukset tarttuvat helposti käsiin, jos tapana on peittää niillä kasvot aivastaessa. Sen jälkeen pöpöt leviävät nopeasti koskemiesi pintojen välityksellä. Kännykät, kaukosäätimet ja näppäimistöt kannattaa silloin tällöin puhdistaa käsidesillä nihkeytetyllä rievulla. Kun aivastuttaa, käytä nenäliinaa, joka tulee heittää välittömästi käytön jälkeen pois.
Alfred Vogelin mukaan ihminen sairastuu flunssaan erityisen helposti vuodenaikojen vaihtuessa. Hän neuvoi pitämään huolta verenkierrosta ja jalkojen lämpimyydestä. Se onnistuu parhaiten liikunnalla ja kuivaharjauksella.
Echinaforcella on myös flunssaa ennalta ehkäisevä vaikutus, joten jos olet kovin flunssaherkkä, ota kuuri sitä.
Kesäflunssan hoito
Flunssaa hoidetaan oireiden mukaan levolla ja riittävällä juomisella. Mikäli vointi antaa myöten, myös rauhallinen ulkoilu on sallittua. Voimakasta fyysistä rasitusta on tietenkin vältettävä. Yskään, äänen käheyteen ja kurkkukipuun voi auttaa höyryhengitys. Kuivaa ja kutisevaa yskää lievittää Yskänsuihke. Tutkimuksissa on todettu, että flunssan oireita lievittää ja sen kestoa lyhentää Echinaforce-tippojen käyttö sairauden aikana.