Stressi ja pimenevä vuodenaika

Miia Huitti
Miia Huitti
Sertifioitu stressivalmentaja


08.12.2022

5 tapaa taklata stressi pimenevänä ajanjaksona

 

Päivät lyhenevät ja valon määrä vähenee, mutta useilla meistä kiire sen kuin kasvaa, varsinkin loppuvuodesta. Monelle pimenevä vuodenaika voi aiheuttaa motivaation puutetta, unihaasteita ja heikompaa stressinsietokykyä. Vaikka nämä kaamosväsymyksen oireet häviävät usein kevään saapuessa, on niitä mahdollista myös ennaltaehkäistä. Lue tästä viisi toimivaksi todettua vinkkiä, joilla saatat saada uutta virtaa vuoden pimeimpään aikaan.

 

Voimaa hyvistä aamurutiineista


Kun aloittaa aamun oikealla jalalla, on helpompaa taklata synkin ja kiireisinkin päivä. Siksi hyvät aamurutiinit ovat minulle tärkeintä stressinhallinnassa. Kaikki vinkit eivät välttämättä toimi juuri sinulle, mutta koita löytää juuri sinulle sopivimmat keinot.

 

Herään yleensä 15-20 minuuttia ennen muita perheenjäseniä, laitan luureihin 528 hz musiikkia, teen syvähengitysharjoituksen ja tuon huomion kaikkeen siihen, mikä on elämässäni hyvin. Kiitollisuuden harjoittaminen tekee tutkitusti hyvää, se mm. lievittää stressiä ja ahdistusta, vahvistaa sydäntä, alentaa verenpainetta, lisää optimismia sekä kohentaa itsetuntoa. Päivä alkaa paljon paremmin, kun lataa ensin oman akkunsa ja vasta sitten jakaa energiastaan muille.

 

Stressin vähentämiseksi aamuun on hyvä luoda kiireettömyyden tunnetta. Kokeile luoda rauhallista tunnelmaa esimerkiksi näin:

 

  • sytytä kynttilä
  • nauti hiljaisuudesta tai hiljaisesta musiikista
  • hauduta teesi hiljalleen
  • lämmitä ja vaahdota kahvimaitosi
  • tee lempeitä venytyksiä
  • katso ruudun sijaan ulos
  • syö aamiainen nauttien

 

Energiaa kirkasvalosta


Tiesitkö, että vuoden pimeimpänä aikana jopa 30% suomalaisista voi kärsiä kaamosrasituksesta? Yksi tehokas tapa ehkäistä sitä on kirkasvalolampun käyttö, joka muun muassa piristää ja parantaa unirytmiä.

 

Pimeisiin aamuihin saa buustia nauttimalla kirkasvaloa klo 5-10 välillä vähintään 30 minuuttia kerralla. Valohoidon voi aloittaa jo lokakuussa ja jatkaa aina helmikuulle asti, jolloin tulee valoisampaa.

 

Kirkasvalon käyttö onnistuu kotona samalla kun meikkaa, syö aamiaista tai lukee aamulehteä. Kirkasvalon vaatimukset täyttävässä valaisimessa pitää olla silloin vähintään 2 500 luksin valoteho.

 

 

Ulkoilua valoisaan aikaan


Pimeä vuodenaika rajoittaa mahdollisuuksia liikkua ulkona valoisaan aikaan. On pimeää, kun lähdet töihin ja kun tulet töistä kotiin. Ulkoilu valoisaan aikaan kuitenkin lievittää stressiä ja selättää kaamosrasituksen oireita, joten mitäpä jos kokeilisit vartin reippailua pihalla lounastauolla?

 

Onneksi myöhemmin talvella on myös, vaikkakin vähän, aurinkoisia aamuja! Aamuinen lenkki kirkkaassa auringonpaisteessa vähentää tutkitusti väsymystä, kohentaa mielialaa ja syventää yöunta eli auttaa koko päivän stressinhallinnassa. Sillä on siis väliä, miten päivän aloittaa.

 

Jos mahdollisuuksia liikkua ulkona ei yksinkertaisesti ole, myös sisäliikunta auttaa stressinhallinnassa. Endorfiinien eli hyvän olon hormonien erittyminen saa hyvälle tuulelle ja hyvä kunto auttaa palautumaan stressistä nopeammin. Kokeile lempeää stressiliikuntaa, kuten yin-joogaa, liikkuvuustreeniä ja kevyttä kuntosaliharjoittelua.

 

Lempeys itseä kohtaan


Yksi erittäin toimiva, mutta usein vähälle huomiolle jäävä keino stressinhallintaan on lempeys itseä kohtaan. Pimeä ajanjakso tarjoaa loistavan mahdollisuuden pysähtymiselle, rauhoittumiselle ja omien tarpeiden kuuntelulle. Varsinkin kiireen keskellä se on enemmän kuin tarpeen.

 

Kokeile tehdä asioita, joista nautit ja jättää tekemättä ne asiat, joihin ei löydy voimavaroja. Puhu itsellesi lempeämmin, lohduttavammin ja armollisemmin. Muista olla rankaisematta itseäsi, kun sisäinen kriitikko ja suorittaja meinaa ottaa vallan. Aina ei tarvitse jaksaa, ja se on täysin OK.

 

 

Fokus tärkeimmässä


Kun deadlinet paukkuvat ja tehtävälista tuntuu loputtomalta, on hyvä pohtia, mikä on oikeasti tärkeää juuri nyt. Sisältä ja ulkoapäin tulee paljon odotuksia, esimerkiksi juhlapyhien ja lomien viettoon liittyen, mutta niihiin kannattaa suhtautua sopivalla varauksella. Itsestään ei ole pakko antaa 110%, varsinkaan oman hyvinvoinnin kustannuksella - joskus tehty on parempi kuin täydellinen.

Pysähdy miettimään, mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita elämässä ja keskity ylläpitämään ja vahvistamaan niitä. Merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä elämään voivat tuoda:

 

  • yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteisöllisyys
  • hyvät perhe- ja ihmissuhteet
  • fyysinen ja mielen hyvinvointi
  • itsensä toteuttaminen ja kehittäminen
  • omien arvojen mukainen elämä

 

Kun fokus pysyy tärkeimmässä ja voimavarat tasapainossa, stressikuormaa on mahdollista keventää ja hyvää oloa vahvistaa jopa kaikista synkimpänä ja kiireisimpänä ajanjaksona.

 

Anti-Stress suihke

20 ml

€ 13,50

lisää ostoskoriin

Kärsimyskukka- ja sitruunamelissauutteita sekä sinkkiä sisältävä suusuihke.
Lue lisää